Metsä Health -tarinamme
Muutama vuosi sitten, pandemian ollessa pahimmillaan, juttelimme siitä, miten parhaiten vahvistaa omaa vastustuskykyä ja immuniteettia. Miina kertoi, että hänen äitinsä juo ”keppisoppaa” aina talvet ja ei koskaan ole kipeänä. Uteliaana Satu kysyi reseptiä ja kun viikot kuluivat maalla evakossa, hän keitteli omaa keppisoppaa. Keppisoppa on vanha suomalainen resepti. Juoma osoittautui hyvänmakuiseksi ja tosiaan, terveenä pysyimme koko tuon talven.
Keppisoppa:
Etsi 30 cm pätkä peukalon paksuista männyn ja kuusen oksaa.
Huuhtele oksat ja paloittele ne noin 5 cm pätkiksi.
Kiehauta noin 3 litraa vettä ja teelusikallinen hyvää merisuolaa.
Kaada kiehuva vesi oksien päälle. Hauduta kannen alla huoneenlämmössä vuorokausi.
Siivilöi ja pullota. Juoma säilyy jääkaapissa noin kaksi viikkoa.
Aloimme miettimään, että suomalaisessa metsässähän on oikea terveyttä edistävä aarreaitta! Tästä lähti meidän innostunut tuotekehittely, jonka seurauksen syntyi uusi yritys Metsä Health Oy ja metsäjuomat. Metsä -juomat ovat ravintolisiä, joissa yhdistämme suomalaisen metsäluonnon terveyttä edistävät antimet kokonaisvaltaisen terveyden palauttamiseksi ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Juomissamme on pohjana männynkuoriuute, joka on yhdistetty synenergisesti koivusokeriin, puolukkaan ja mustikkaan.
Tiivistimme juomat käteviin annospusseihin jauhemuotoon – luonto säästyy, kun emme pakkaa ja kuljeta vettä! Sekä myyntipakkaus että annospussit ovat täysin kierrätettäviä. Juomissamme ei ole täyte- säilöntä- tai lisäaineita. Juomien vaikuttavat aineet ovat männystä, puolukasta, mustikasta, pakurikäävästä ja koivusokerista. Aluksi tuomme markkinoille kaksi juomaa; Vahva Mänty ja Mänty Puolukka, tämän lisäksi on tulossa vielä Mänty Mustikka ja Mänty Pakuri.
Tässä tietoa raaka-aineistamme:
Maailman puhtain männynkuoriuute
Männynkuoriuute on peräisin suomen pohjoisten metsien männyn kuoresta ja se sisältää ainutlaatuisen yhdistelmän bioaktiivisia ainesosia, joiden uskotaan tukevan hyvinvointia kehon terveyttä kokonaisvaltaisesti monilla tavoin.
Männykuoriuutteemme on valmistettu kylmäprosessimenetelmällä, joka säilyttää raaka-aineesta saatavien ravinteiden korkeimman mahdollisen laadun ja laajimman bioaktiivisuuden. Lisäksi sen sisältämät epäpuhtaudet ovat alle 10% muista maista lähtöisin olevien uutteiden tasosta. Tuotteiden äärimmäinen puhtaus varmistetaan valitsemalla raaka-aineet Suomen Lapin metsistä, napapiirin pohjoispuolelta. Suomen Lapin puhtaus näkyy esimerkiksi maaperän lyijypitoisuudessa; Lapissa lyijyn pitoisuus maaperässä on alle 15 mg kilogrammaa kohden, kun taas Keski-Euroopassa vastaava luku on tyypillisesti 20-40 mg kilogrammaa kohden.
Vahva Mänty -juoma on markkinoiden vahvin havupuu-valmiste.
Markkinoiden vahvin arktinen puolukkauute
Puolukka on runsas polyfenoliyhdisteiden lähde. Se tunnetaan antioksidatiivisista, solua suojaavista ja tulehdusta ehkäisevistä vaikutuksistaan. Lisäksi puolukka parantaa aineenvaihduntaa ja sydän- ja verisuonijärjestelmän toimintaa. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat myös, että puolukalla on positiivinen vaikutus suoliston terveyteen ja mikrobiomiin ja se voi edistää myös maksan, sapen sekä vatsan toimintaa. Puolukan sisältämät antibioottiset aineet torjuvat munuaisten ja virtsateiden tulehduksia.
Vuonna 2019 Helsingin yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen (Anne Kivimäki, Helsingin yliopisto) mukaan puolukkamehu alensi koholla ollutta verenpainetta sekä paransi heikentyneiden verisuonten toimintaa. Puolukkamehu esti myös matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimoissa. Tutkimus tehtiin rotilla, ja jatkotutkimuksia ihmisillä on suunnitteilla.
Pohjoisen metsien ankarissa olosuhteissa kasvava puolukka tuottaa polyfenoliyhdisteitä marjoihinsa erityisen tehokkaasti. Osittain syynä on pohjoisen valoisa kesä, mutta myös vaikeat kasvuolosuhteet. Pohjoisen arktisissa metsissä kasvit kasvavat täysin luonnonvaraisina koskemattomassa ympäristössä. Yhdistelmä pitkiä ankaria talvia ja kesän kasvukauden ympärivuorokautista auringonvaloa rikastuttaa kasveja ylimääräisillä antioksidanteilla, vitamiineilla ja mineraaleilla.
Mänty Puolukka – juomassa yhdistyvät männyn ja puolukan vaikuttavat aineet.
Ainutlaatuinen mustikkauute
Arktinen mustikka on yksi luonnon rikkaimmista antosyaanien lähteistä. Nämä polyfenoliset yhdisteet antavat mustikalle sen tumman violetin, lähes mustan värin ja korkean antioksidanttipitoisuuden. Antosyaanien uskotaan olevan avainbioaktiivisia yhdisteitä, jotka vastaavat monista mustikan ja muiden marjojen raportoiduista terveyshyödyistä.
Antosyaaneilla on monia terveysvaikutuksia: ne auttavat hillitsemään esimerkiksi elimistön matala-asteista tulehdusta, joka liittyy moniin yleisiin kansantauteihin. Mustikan sisältämät antosyaanit ovat hyväksi verisuonten ja aivojen terveydelle ja voivat pienentää sydän- ja verisuonisairauksien, kakkostyypin diabeteksen ja muistisairauksien riskiä.
Myös kansanperinnetieto mustikan hyödystä silmien terveydelle on saamassa tieteellistä näyttöä. Muutamia tutkimuksia on tehty mustikan antosyaanivalmisteiden vaikutuksista muun muassa silmänpainetautiin, likinäköisyyteen ja kuivasilmäisyyteen. Mustikka voi myös helpottaa silmien väsymiseen liittyviä oireita näyttöpäätetyötä tekevillä.
Mänty-Mustikka -juomassa yhdistyvät männyn ja puolukan vaikuttavat aineet.
Suomalainen koivusokeri
Koivusokerin terveyshyödyt eivät rajoitu suun terveyteen. Sen on todettu myös vähentävän korva-, poskiontelo- ja hengitystieinfektiota ja streptococci mutans – bakteereja. Suolistossa koivusokeri toimii prebioottina ja siitä muodostuu butyraattia, joka auttaa korjaamaan vuotavaa suolta ja saattaa helpottaa myös ärtyneen suolen oireita.
Ksylitolia valmistetaan nykyisin myös edullisesti GMO maissista Kiinassa. Metsä- juomien xylitol on sitä alkuperäistä ja aitoa koivusokeria, joka on valmistettu Suomessa, suomalaisista koivuista. Olemme korvanneet suomalaisella koivusokerilla ravintolisissä usein käytetyn mikrokiteisen selluloosan, jonka tiedetään mm. aiheuttavan painon nousua. Koivusokeria on pieni määrä (2g) jokaisessa tuotteessamme, ei täyteaineena, vaan terveysvaikutustensa ja raikkaan makunsa vuoksi.
Vastuullisuus, ekologisuus, kotimaisuus
Haluamme tukea ja suojella ihmisten terveyttä, mutta myös ympäristöä ja ekosysteemiä kokonaisuudessaan. Otamme kestävän kehityksen huomioon toimitusketjun jokaisessa vaiheessa. Käytämme luonnonvaraisia raaka-aineita runsaista luonnonvaroista, jotka joko jäävät hyödyntämättä tai ovat vajaakäytössä. Sadonkorjuu tapahtuu huolellisesti käsin poimimalla.
Raaka-aineemme hankitaan Suomesta, mikä takaa alhaisen hiilijalanjäljen ja tuotteiden korkealaatuisuuden, puhtauden ja jäljitettävyyden. Valmistus ja pakkaus tehdään myös Suomessa. Valitsemme toimittajamme laatu- ja kestävyyskriteeriemme mukaisesti. Esimerkiksi käyttämämme Suomessa valmistetun suomalaisen koivusokerin hiilijalanjälki on noin 90% pienempi, kuin Kiinassa maissista tuotetun.
Olemme kehitelleet juomamme jauhemuotoisiksi, veteen sekoitettaviksi. Rahdin ja pakkausten hiilijalanjälki on näin huomattavasti pienempi. Kaikki pakkausmateriaalimme ovat kierrätettäviä.
Teksti: Satu ja Miina Metsä Health Oy
Kuva: BioPro